Viikko on taas vierähtänyt niin, että tämä lady on painanut pitkää päivää ja saanut aikaiseksikin jotain.
Töissä - ei täällä kotona.
Täällä on kaikki taas kerran ihan hurlumhei -meininkiä.
Poika on tehnyt cosplay-asua viikonlopun Tampere kuplii -tapahtumaa varten.
Alakerta on valkoisen tyynyntäytevanun vallassa. Puku on ulkopuolelta vuorattu vanutupsuilla, niitä tupsuja on liimattu se asu täyteen - 14 Ikean halpistyynyä oli ostettu, mutta ihan kaikki ei kuulemma mennyt.
Ja liima haisee. Tyhjiä liimatölkkejä, kankaanpaloja ja sitä helkutin vanua on nyt sitten jokapuolella.
Tyttö on painanut yläkerrassa kangasväreillä huiveja.
Joita on levitelty pitkin huushollia kuivumaan.
Lajiteltavia julisteita ja kortteja on pöydät täynnä. Ne ja huivit ovat menossa myyntiin tuohon tapahtumaan.
Lähtevät aikaisin lauantaiaamulla ja jättävät varmaan kaiken sotkun jälkeensä.
Luottavat siihen, että minulla menee hermot ja siivoan.
Kun on pääsiäinenkin tulossa.
En siivoa - saavat raataa ensi viikolla!
Viime viikonloppuna teimme Isännän ja nuoren herran kanssa miniristeilyn Viking Gracella.
Matkan pääasiallinen tarkoitus oli käydä kuuntelemassa Poets of The Fall -bändin keikka, sillä se on yksi pojan lempparibändeistä ja harvoin keikkailee täällä päin ja ylipäätäänkään Suomessa.
Ja kun poika ei vielä ilman valvojia laivalle pääse, niin päätimme Isännän kanssa lähteä seuraksi.
Varsinkin, kun minäkin tykkään samaisesta bändistä.
Samalla tuli sitten katsastettua itse uusi laivakin, Viking Grace, josta on ainakin täällä päin paljon kirjoiteltu ja jota on mainostettu kovasti. Laivaan voi halutessaan käydä tutustumassa sen
omilla sivuilla.
Paatin sisustus oli vaaleasävyinen, neutraali, moderni - olin odottanut hieman enemmän luksusta ja loistoa.
Mutta laivalla oli ihanasti tilaa liikkua - vaikka se oli täyteen buukattu, siellä ei tarvinnut jonottaa minnekään, istumapaikkoja oli riittävästi, erilaisia ravintoloita oli useampia, ruoka oli liiankin hyvää ja taxfree-myymälä valtava.
Se, mikä erityisesti ilahdutti, oli, että esimerkiksi keikan aikana yökerhossa puolen yön jälkeen ei näkynyt yhtään lasta etsiskelemässä vanhempiaan. Muutenkaan en nähnyt yhtään lapsiperhettä, jossa vanhemmat olisivat olleet juovuksissa. Ja tuntumaksi jäi, että oikein kunnolla juopuneita olisi ollut vähemmän kuin normiristeilyillä. Oliko syynä sitten se, että menomatkalla ei taxfreestä alkoholia saanut ostaa vai se, että kun laivalla oli tilaa, niin ei tarvinnut niitä juopuneita koko ajan varoa. Tiedä häntä, mutta tästä tykkäsin.
Lähdimme matkaan siis lauantai-illalla ja keikka alkoi joskus puolenyön jälkeen. Ja täytyy kyllä todeta, että olipas mahtikeikka. Bändi oli todella hyvällä tuulella, otti yleisön huomioon, piti lavalla hauskaa ja kun musiikkikin oli yhtä hienojen kappaleiden tulitusta, niin jouduimme nuoren miehen kanssa jättämään Isännän pöytään vahtimaan ladyn laukkua ja pitämään pöytää - me painuimme tanssilattialle lähemmäs bändiä. Poika sai otettua muutaman valokuvankin - onneksi, sillä tällä blogaajalla ei ollut edes kameraa mukana reissussa;)
Bändi soitti sekä vanhempia kappaleitaan että myös uusimpia - Poets of The Fallhan täyttää tänä vuonna jo 10 vuotta, joten monta hienoa kipaletta on matkan varrelle mahtunut. Ja pitkän keikan herrat vetäisivätkin.
Jouduin kyllä hieman hillitsemään omia hyppelyitäni, ettei pojan olisi tarvinnut äitiään liiaksi hävetä.
Melkein onnistuinkin.
Keikan loputtua poistuimme samantien hyttiin. Minua ja nuorta herraa ei siinä vaiheessa nukuttanut yhtään; fiilis oli vielä liian korkealla. Isäntä simahti samantien sänkyyn ja aloitti kuorsaamisen. Tasan ei käy onnen lahjat, ei;)
Sunnuntaina nukuimme pitkään - vasta ennen yhtätoista lähdimme etsiskelemään aamiaista. Koko päivän oli hieno sää ja kiertelimme tutkimassa laivaa ja istuskelimme maisemia katsellen. Taxfreessäkin tietenkin poikettiin pariinkin otteeseen: minä ostin vain Sensain ripsiväriä ja namuja. Isäntä löysi jotain viinaksia.
Ja vielä tunnustus: elämäni ensimmäisen kerran pelasin bingoa! Siis bingoa! Poika oli kavereiltaan kuullut, että se on hauskaa ja hän halusi kokeilla. Pakkohan se oli sitten uhrautua. Isäntä piilotteli pylvään takana. Ei voitettu mitään. Eikä tule tavaksi.
Olen tuota Turku-Tukholma -väliä eräänkin kerran reissannut, mutta ensimmäisen kerran huomasin Maarianhaminassa, kuinka lähekkäin rantautuvat laivat siellä ovat. Tuossa alakuvassa näkyy Viking Gracen takaosasta kuvattuna 3 laivaa - kaikki ihan lähekkäin. Meneehän se noinkin kauniilla säällä, mutta ajatelkaa, mikä homma tuo on pimeässä ja myrskyssä! Huh, huh!
Kuvasta myös näkyy, miten paljon keväisempää on jo Maarianhaminassa - lunta ei näkynyt oikeastaan missään. Turun seudulla kun on vielä täysi talvi.
Nyt on jo perjantai ja viikonloppu taas edessä. Meillä siis nuoret ovat lähdössä varhain lauantaiaamulla Tampereelle. He lähtevät meidän pienemmällä autolla matkaan, joten minä sitten huolehdin koko viikonlopun. Olisivat menneet junalla, niin ei tarvitsisi hermoilla ja pelätä. Mutta kai se on vain hyväksyttävä. Ei ne enää kysele.
Ja vielä - kiitos tuhannesti uusille lukijoille
Meerille,
Evelle blogista
Villa Tölli,
Madame Kissankulmalle blogista
Naapurina Provencessa sekä
Miss Bubble´s lifestyle -blogin
SatuMarialle siitä, että olette lukijoiksi eksyneet. Toivottavasti jaksatte vähän aikaa näitä sepustuksiani seuratakin.
Minulle on ollut suuri hämmästyksen ja ilahduksen aihe se, että tätä blogia ylipäätään joku viitsii lukea. Ja niinpä se hämmästys on vielä suurempi, kun huomaan, että teitä sivustoon liityneitä lukijoita on jo yli 100. Kun viime vuoden marraskuun alkupuolella aloittelin tätä blogia, en kuuna päivänä olisi osannut arvata, että teitä voisi noin paljon olla koskaan, saati sitten vähän yli neljässä kuukaudessa - ja etenkin, kun postaustahtini on aika verkkainen - tämä on 31. teksti.
Joten suuret kiitokset ja kumarrus jokaiselle teistä. Ihan olen sekaisin. Mutta se on toinen juttu se.
Yksi juttu on se, että taitaa alkaa olla sen ensimmäisen arvonnan vuoro tässä lähiaikoina.
Kunhan minä nyt vähän tuumaan ensin sen palkinnon.
Ennen sitä - Ihanaa Viikonloppua kaikille meille - ja Aurinkoa!
Tämäkin kappale muuten kuultiin keikalla - Poets of The Fall: Carnival of Rust - ja eikun allit heilumaan!